Uutiset

Suomalaista osaamista alihankinnassa – huipputeknologiaa ja vastuullista tuotantoa

Suomalaista osaamista alihankinnassa – huipputeknologiaa ja vastuullista tuotantoa

Etsitkö tehokasta, laadukasta ja vastuullista teollisuuden alihankintakumppania? Suomalaisen alihankintateollisuuden vahvuuksia ovat toimitusvarmuus, korkea teknologinen osaaminen, pitkälle viety automaatio sekä vastuullinen ja kestävä toimintatapa. Suomessa on paljon alihankintaa tekeviä yrityksiä, jotka palvelevat monipuolisesti eri teollisuudenaloja ja pystyvät vastaamaan nykyaikaisen tuotannon vaatimuksiin kilpailukykyisesti ja joustavasti.

Suomalaisen alihankintateollisuuden kilpailuvaltteja ovat erityisesti laatu ja toimitusvarmuus, ja nämä vahvuudet ovat esillä myös ensi syksyn Alihankinta-messuilla. Messuohjelma on tänä vuonna kansainvälisempi kuin koskaan, mutta miksi suomalaiseen osaamiseen kannattaa kiinnittää huomiota myös muissa Pohjoismaissa? Suomalaisten alihankintateollisuusyritysten puhemiehenä toimii toimitusjohtaja Roman Mertechev Tasowheel Oy:sta, joka on yksi kansainvälisen tason laatuvaatimukset ja kunnianhimoisen vastuullisuustyön yhdistävistä suomalaisyrityksistä. 

”Toimitusmatkat ovat lyhyitä ja logistiikka helposti hallittavissa. Sovitusta kiinni pitäminen on osa suomalaista yrityskulttuuria”, kuvailee Mertechev suomalaisyritysten kilpailuetuja.

Tampereella ja Tikkakoskella toimiva perheyhtiö Tasowheel on 45 vuoden aikana kasvanut keskikokoiseksi teknologiateollisuuden moniosaajaksi. Yritys valmistaa voimansiirtokomponentteja teollisuuden erilaisiin voimansiirtosovelluksiin ja tarjoaa koneistuspalveluita, kokoonpanoja sekä kokonaisia mittaus- ja ohjausjärjestelmiä erityisesti paperi- ja prosessiteollisuuden tarpeisiin. Yrityksen viennistä valtaosa suuntautuu Keski-Eurooppaan ja Pohjoismaihin.

Lähituotanto on myös riskienhallintaa

Lähialueilla toimivat alihankintakumppanit tuovat turvaa erityisesti epävarmassa maailmantilanteessa. 

”Viime vuosina olemme nähneet, miten huoltovarmuus ja geopoliittiset riskit vaikuttavat valmistukseen. Lähituotanto tuo ketteryyttä, varmuutta ja parempaa hallintaa koko toimitusketjuun”, Mertechev toteaa ja muistuttaa Suomen energiaomavaraisuudesta sekä erinomaisesta infrastruktuurista.

Laadun lisäksi suomalaiset konepajat ovat laajana rintamana investoineet automaatioon merkittävästi, mikä tukee kilpailukykyä myös pidemmällä aikavälillä.

Automaation avulla voidaan kasvattaa tuotannon tehokkuutta ilman, että ollaan täysin riippuvaisia työvoiman saatavuudesta. Tämä on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa osaajapula hidastaa kasvua monella toimialalla. Mertechevin mukaan automaatio ja teknologian hyödyntäminen auttavat suomalaisia yrityksiä pysymään mukana kansainvälisessä kilpailussa.

“Tasowheel hyödyntää muun muassa robottisoluratkaisuja, jotka mahdollistavat miehittämättömän tuotannon useiksi tunneiksi kerrallaan. Tämä parantaa tehokkuutta ja takaa tasalaatuisen lopputuloksen.”

Vastuullisuus ei ole trendi vaan toimintatapa

Vastuullisuus on noussut entistä tärkeämmäksi kilpailutekijäksi myös alihankintateollisuudessa. Kansainväliset asiakkaat odottavat, että koko toimitusketju noudattaa vastuullisia toimintaperiaatteita ja tukee näin päämiestensä ESG-tavoitteita. Mertechevin mukaan suomalaisilla alihankkijoilla on hyvät edellytykset vastata näihin odotuksiin, sillä vastuullisuus on monelle yritykselle jo sisäänrakennettu toimintamalli.

Tasowheel on ottanut kunnianhimoisia askeleita vastuullisuustyössään. Yritys on vähentänyt päästöjään jo roimasti ja työ jatkuu myös tulevina vuosina. Tämä tarkoittaa siirtymistä uusiutuvaan energiaan, hiilineutraaleihin raaka-aineisiin ja vastuulliseen toimitusketjuun. 

”ESG-raportointi ei ole vain suuryritysten asia. Me autamme päämiehiämme täyttämään vastuullisuusvaatimuksia oman toimitusketjumme osalta”, Mertechev sanoo.

Yksi tärkeä osa vastuullisuustyötä on yhteistyö materiaalitoimittajien kanssa. Tasowheel käyttää esimerkiksi Ovakon hiilineutraalia terästä ja seuraa aktiivisesti toimittajiensa vastuullisuustyötä. Yritys tekee hiilijalanjälkilaskentaa jo tuote- ja raaka-ainetasolla sekä viestii vastuullisuusnäkökulman myös omille toimittajilleen. 

”Vastuullisuus ei ole pakollinen paha, vaan se on liiketoiminnallinen mahdollisuus ja kilpailuetu”, Mertechev tiivistää. Yhtiön vastuullisuustyössä huomioidaan myös työturvallisuus ja henkilöstön hyvinvointi – työntekijöiden jaksaminen ja turvallinen työympäristö ovat tärkeä osa Tasowheelin vastuullisuustyötä.

Alihankinta-messut tuo osaajat yhteen

Tasowheelin kaltaisilla suomalaisilla alihankintayrityksillä on Mertechevin mukaan paljon annettavaa Pohjoismaiden toimijoille. 

”Meillä on täällä valtavasti osaamista, joka tukee vastuullista ja tehokasta valmistusta. Suomi nähdään kansainvälisesti vakaana, osaavana ja vastuullisena valmistusmaana, jonka toimintaympäristö tukee korkeatasoista ja eettisesti kestävää tuotantoa”, Mertechev toteaa.

Pitkä kokemus ja moderni konekanta yhdistettynä suomalaiseen ammattiylpeyteen tekee suomalaisista yrityksistä houkuttelevia kumppaneita vaativille päämiehille. 

”Esimerkiksi me Tasowheelillä pystymme tarjoamaan koneistus- ja kokoonpano-osaamisellamme korkealaatuisia ratkaisuja asiakkaille, joilla on tarkat vaatimukset ja tiukat laatuodotukset”, kertoo Mertechev.

Aiheeseen liittyvät artikkelit