Jungle Juice Barin Noora Fagerström: Taustatyö on tärkeää ennen Ruotsiin rantautumista

Jungle Juice Barin perustajalle Noora Fagerströmille oli itsestään selvää, että kasvua lähdetään hakemaan ulkomailta. Luonnollinen ensiaskel oli lanseerata Ruotsissa.
Noora Fagerström sai bisnesideansa smoothieiden myymisestä lomamatkalla Singaporessa vuonna 2009. Hän perusti Jungle Juice Barin heti palattuaan kotiin, ja nyt yrityksestä on kasvanut menestyksekäs: Suomessa smoothiebaareja on 52 ja Ruotsissa neljä.
Laajentuminen ulkomaille oli suunnitelmissa alusta asti. Vuonna 2017 avattiin Ruotsin ensimmäinen Jungle Juice Bar Gallerian-ostoskeskukseen Tukholman keskustaan. Taskussaan Fagerströmillä oli pätevästi toteutettu asiakas- ja kilpailuanalyysi Tukholman välipalamarkkinoista. Neuvottelu tilan hankkimisesta ostoskeskuksesta oli vasta alkua, eikä sekään ollut helppoa.
”Vastaan tuli monenlaisia haasteita”, hän kertoo.
Ensimmäinen oli työntekijöiden löytäminen. Täysin tuntemattoman brändin oli vaikeaa houkutella edes opiskelijoita, jotka halusivat tienata ekstrarahaa.
”Ratkaisimme asian laittamalla ilmoituksen Tukholmassa asuvien suomalaisten Facebook-ryhmään. Sitä kautta saimme pari suomalaista myyjää, joille Jungle Juice oli jo entuudestaan tuttu.”
Jälkiviisaana Fagerström on sitä mieltä, että tärkeintä olisi ollut ensin palkata paikallinen maajohtaja.
”Olisi ollut paljon helpompaa, jos paikan päällä olisi ollut johtamassa joku, joka suhtautuu yritykseen intohimoisesti sekä voi olla läsnä päivittäin ja tavata asiakkaita.”
Paikallisen maajohtajan olisi myös ollut helpompi johtaa ruotsalaisia kollegoita.
”Työkulttuuri on Ruotsissa hieman erilainen”, Fargeström huomauttaa.
Alussa Fagerström aikoi panostaa markkinointiin palkkaamalla niin kutsuttuja vaikuttajia eli ihmisiä, jotka tienaavat elantonsa markkinoimalla tuotteita sosiaalisen median kanavissaan. Ruotsalaiset vaikuttajat paljastuivat kuitenkin huomattavasti suomalaisia kalliimmiksi, joten Fagerström luopui ideasta. Sen sijaan hän käytti rahaa näkyvyyden hankkimiseen ostoskeskuksessa.
Kalliiden markkinointikampanjoiden sijaan Fagerström investoi laajaan markkina- ja kilpailuanalyysiin.
”Kannustan kaikkia Suomesta ulkomaille aikovia yrityksiä tekemään samoin. On erittäin tärkeää tuntea kilpailijansa, jotta tietää, mihin tuotteisiin satsataan.”
Tukholman smoothie-kuluttajilla on hieman toisenlaiset mieltymykset kuin suomalaisilla.
”Suomessa pidämme smoothieta välipalana treenien välillä, ja esimerkiksi proteiinilisät ovat täällä tavallisia. Tukholmassa ihmiset miettivät ehkä hieman enemmän, mitä syövät, ja kuluttajat näkevät smoothien lounaan korvikkeena. Siellä on myös enemmän kasvissyöjä ja ihmiset ovat tarkkoja siitä, että he syövät paljon vihreää.”
Vaikka pandemia on pakottanut Jungle Juice Barin panemaan laajenemissuunnitelmansa väliaikaisesti tauolle, Fagerström edelleen haluaa jatkaa kasvua Ruotsissa. Seuraavaa baaria ei välttämättä avata suuressa kaupungissa, vaan jossakin pienemmässä paikassa pohjoisessa Ruotsissa.
”Pandemia on osoittanut, että suuret kaupungit ovat aika haavoittuvaisia”, hän sanoo.